Substanssiosaamisen ja johtajuuden välistä tasapainoa hakemassa

blank

Suunnittelutoimistoissa johtajuus on perinteisesti rakentunut vahvan substanssin varaan kuten monella muullakin alalla. Syvällinen asiantuntemus on tarjonnut johtajalle uskottavuutta sekä organisaation sisällä että asiakkaiden suuntaan, ja antanut kyvyn arvioida teknisiä ratkaisuja sekä projektien toteutettavuutta realistisesti. Näillä peruspilareilla on varmistettu, että päätöksenteko perustuu ymmärrykseen alan vaatimuksista ja käytännön reunaehdoista. Nyt ollaan kuitenkin uuden edessä. Suunnittelutoimistot ovat viime…

Lue lisää

Toimitusjohtajavalinnat teollisuudessa – jatkuuko perinteinen valintalogiikka vai onko aika uudistua?

Vuonna 2024 joka seitsemäs suomalaisyritys vaihtoi toimitusjohtajaa. Tahti on kiihtynyt myös teollisuudessa, jossa toimintaympäristön epävarmuus ja kannattavuuspaineet pakottavat hallitukset seuraamaan johtajan onnistumista aiempaa tarkemmin. Lyhentyneet johtajakaudet kertovat siitä, että tulosta ja uudistumista odotetaan nopeammin kuin ennen. Noin puolet toimitusjohtajista nousee yrityksen sisältä – useimmiten liiketoimintajohdosta. Ulkoisissa valinnoissa painotetaan toimialakokemusta ja aiempaa toimitusjohtajuutta tai merkittävää P/L-vastuuta…

Lue lisää

Energia-alan murros avaa tilaa uudenlaiselle johtajuudelle

blank

Energiateollisuus on perinteisesti ollut tekniikan alan ihmisten valtakunta. Yritysten toimitusjohtajat ovat tyypillisesti diplomi-insinöörin koulutuksen saaneita ja teknisesti orientoituneita asiajohtajia, jotka ovat työskennelleet koko uransa energia-alalla.

Lue lisää