Seuraava toimitusjohtajavalinta on hallituksen näkyvä kannanotto tulevaisuuteen
- Kasvun, tuloksentekokyvyn ja uudistumisen paineet tiivistyvät yhä useammin toimitusjohtajavaihdoksiin.
- Suomessa noin puolet toimitusjohtajista valitaan yrityksen sisältä, mutta sisäinen–ulkoinen-jaottelua tärkeämpää on se, millaisella osaamisella syntyy todellinen kilpailuetu.
- Toimitusjohtajan menestys on vahvasti tilannesidonnaista – ja johtajuus joko vahvistuu tai kaventuu omistajien, hallituksen, johtoryhmän, kulttuurin ja toimintaympäristön kautta.
- Toimitusjohtajavaihdos kertoo paljon omistajan ja hallituksen tahtotilasta ja tavoitteista: se on kannanotto siihen, millaista tulevaisuutta yritys päättää rakentaa.
Kasvun ja tuloksentekemisen paineet tiivistyvät toimitusjohtajavaihdoksiin
Toimitusjohtajavaihdos on yhä useammin hallituksen agendalla – vuosittain vaihtuu noin joka seitsemäs toimitusjohtaja. Syynä on useimmiten yrityksen tuloksentekokykyyn, kasvuun ja uudistumiseen liittyvät haasteet. Noin puolessa tapauksista aloitteen tekee hallitus, mutta yhä useammin myös toimitusjohtaja itse osana omaa urasuunnitteluaan. Toimitusjohtajan irtisanoutuminen voi toisinaan tulla hallitukselle yllätyksenä – etenkin, jos yhteinen suunta ja vuoropuhelu ovat jääneet puutteellisiksi.
Keskeistä ei ole mistä, vaan mitä
Suomessa noin puolet toimitusjohtajista valitaan yrityksen sisältä pääosin liiketoimintavastuullisesta roolista. Ulkopuolisissa valinnoissa korostuvat perinteisesti toimialakokemus ja aiempi toimitusjohtaja- tai vastaava johtajakokemus. Taustaoletus on ymmärrettävä: tuttu toimiala ja aiempi rooli näyttävät vähentävän riskiä.
Samalla ajatus ”valmiista toimitusjohtajasta” on kuitenkin murtumassa. Yhä useammin toimialakokemusta ratkaisevampaa on kyky hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia, toimia epävarmuudessa, uudistaa yritystä ja saada ihmiset mukaan.
Siksi sisäinen–ulkoinen ja toimialalta–toimialan ulkopuolelta -jaottelua tärkeämpää on kysyä, millainen osaaminen tuo eniten kilpailuetua ja tuloksentekopotentiaalia yrityksen seuraavaan vaiheeseen. Kun kriteerejä uskalletaan ajatella hieman totuttua laajemmin, esiin voi nousta vaihtoehtoja, jotka eivät ensisilmäyksellä näytä valmiilta toimitusjohtajilta, mutta joilla on kykyä rakentaa tulevaisuuden kasvua ja tulosta.
Mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi huomenna
Johtaminen ei tapahdu tyhjiössä. Toimitusjohtajan onnistumiseen vaikuttavat hänen oman osaamisensa lisäksi muun muassa omistajien linjaukset, hallituksen osaaminen, johtoryhmän kyvykkyys, organisaation kulttuuri sekä toimintaympäristö, joka voi yhtä lailla tarjota vetoapua kuin vastatuulta.
Menestys yhdessä yrityksessä tai tietyssä vaiheessa ei siksi automaattisesti tarkoita menestystä toisessa. Sama johtaja voi näyttää erinomaiselta yhdessä kontekstissa ja keskinkertaiselta toisessa – ei siksi, että hän olisi olennaisesti muuttunut, vaan siksi, että ympäristö ja tilanne ovat erilaisia.
Tämä asettaa hallitukselle selkeän vaatimuksen ymmärtää omaa liiketoimintaansa pintaa syvemmältä: missä vaiheessa yritys on, millaisia mahdollisuuksia on avautumassa ja mitkä ovat kasvun ja uudistumisen pullonkaulat. Vasta tämän kautta voidaan arvioida, vastaako johtajaehdokkaan osaaminen ja tapa johtaa juuri siihen tilanteeseen, jossa yhtiö todellisuudessa on – ei siihen, jossa se oli eilen.
Toimitusjohtajavalinta on kannanotto tulevaisuuteen
Toimitusjohtajavaihdos kertoo paljon yrityksen tahtotilasta ja tavoitteista. Se kertoo, mihin suuntaan halutaan liikkua, millaista riskiä ollaan valmiita kantamaan ja mihin osaamiseen luotetaan, kun kasvua ja tulosta rakennetaan. Samalla se tekee näkyväksi, mitä pidetään aidosti kriittisenä: missä ei ole varaa kompromisseihin ja missä ollaan valmiita ajattelemaan uudella tavalla.
Kun liiketoiminnan tilanne, mahdollisuudet ja pullonkaulat ymmärretään riittävän tarkasti, toimitusjohtajavaihdos asettuu luontevaksi osaksi kokonaisuutta – ei irralliseksi reaktioksi, vaan johdonmukaiseksi ratkaisuksi. Silloin valinta ei lopulta kerro vain yhdestä johtajasta, vaan tavasta, jolla yritys suhtautuu omaan tulevaisuuteensa.