Missä olet johtajana parhaimmillasi?

Johto Advisors » Missä olet johtajana parhaimmillasi?

Keskeiset havainnot

  • Kun kirkastat etukäteen, missä tilanteissa olet johtajana parhaimmillasi, tunnistat seuraavan ura-askeleesi selkeämmin.
  • Selkeä napakymppi auttaa sanoittamaan osaamisesi: mitä tuot pöytään, millaisissa asetelmissa siitä syntyy todellista arvoa, missä itse viihdyt ja olet parhaimmillasi.
  • Yhtä tärkeää kuin kiinnostuksen kohteet on se, mitä rajaat pois – ja toisaalta millaisiin harkittuihin yllätyksiin olet valmis tarttumaan.
  • Uudessa tehtävässä menestyminen edellyttää paitsi omaa osaamista myös ympäristöä, jossa strategia, mandaatti, resurssit ja kulttuuri tukevat onnistumistasi.

Suunnittelu tuo varmuutta valintoihin

Uran seuraavaa askelta kannattaa pohtia hyvissä ajoin – ei vasta silloin, kun muutos on väistämätön. Mitkä tehtävät ja ympäristöt tuovat osaamisesi parhaiten esiin? Missä tilanteissa olet saanut aikaan eniten, ja mitkä asiat aidosti motivoivat sinua? Kun nämä ovat kirkkaana mielessä, olet vahvemmin valmistautunut sekä oman urasi suunnitteluun että niihin keskusteluihin, joita käydään johtajavalinnoissa.

Tuloksellinen johtajuus rakentuu sinulle oikeassa kontekstissa

Napakymppi on yhdistelmä tilannetta, tehtävää ja ympäristöä, jossa juuri sinä olet parhaimmillasi. Olennaista on tunnistaa, millaisessa vaiheessa olevaan yhtiöön tuot eniten arvoa – ja millaisen omistajapohjan, hallituksen ja johtoryhmän kanssa olet luontevimmillasi.

Napakymppi ei ole lista titteleistä tai toimialoista, vaan kuvaus tilanteista, joissa osaamisesi konkretisoituu tuloksiksi. Mitä tarkemmin osaat kuvata tämän, sitä helpompi sinun on arvioida, mihin mahdollisuuksiin todella kannattaa tarttua – ja missä kohtaa kohtelias kieltäytyminen on viisaampi päätös.

Fokus ja mahdollisuudet – rajaa ja laajenna

Seuraava kysymys on rajaus: mitkä tehtävät, ympäristöt ja toimialat ovat sinulle sekä kiinnostavia että realistisia – ja mitkä suljet tietoisesti ulos? Rajaus ei tarkoita kapeutta vaan fokusta. Kun tiedät, millaiset asetelmat eivät todennäköisesti tuo parasta osaamistasi esiin – esimerkiksi tietty omistajuus, kulttuuri tai yrityksen vaihe – säästät sekä omaa että muiden aikaa. Se on merkki itseymmärryksestä, ei nirsoilusta.

Kolmas näkökulma on harkittu yllätys. Jos saisit mahdollisuuden johonkin odottamattomaan – hieman toimialasi ulkopuolelle tai toisenlaiseen liiketoimintamalliin – millainen vaihtoehto voisi olla mahdollinen? Out-of-the-box ei tarkoita hyppyä tyhjän päälle, vaan uutta kontekstia, jossa ydinosaaminen tuottaa arvoa. Ehkä kokemuksestasi olisi merkittävää hyötyä viereisellä toimialalla tai yhtiössä, joka vasta rakentaa niitä asioita, joita sinä osaat luoda.

Kestävät uraratkaisut syntyvät oikeista edellytyksistä

Onnistumisen edellytyksistä on hyvä varmistua. Strategian uskottavuus, todellinen mandaatti, resurssit ja organisaatiokulttuuri määrittävät pitkälti sen, voiko kokenutkaan johtaja onnistua. Tehtävä voi näyttää paperilla oikealta, mutta ilman näitä perusedellytyksiä johtajana onnistuminen on hyvin haasteellista.

Kun yhdistät kirkkaan napakympin, tietoiset rajaukset, harkitut yllätysvaihtoehdot ja realistisen näkemyksen onnistumisen edellytyksistä, sinulla on vahva perusta seuraavan askeleen valinnalle. Et jää odottamaan sattumaa, vaan tunnistat, milloin tarjolla oleva tehtävä on aidosti linjassa sen kanssa, mihin suuntaan haluat uraasi viedä.