Johto Advisors

Asiaa asian­­tunti­joil­tamme

Johto Advisors

Kuntien osaaja- ja johtajapula – jatkuvuuden turvaaminen

30/09/2024

Kuntaliiton syyskuussa järjestämillä Kuntamarkkinoilla keskusteltiin paljon osaajapulasta. Kun yhtäällä palveluita sekä investointeja priorisoidaan, niin toisaalla lakisääteisten palveluiden järjestämisvastuusta on huolehdittava. Sitä varten tarvitaan osaajia ja johtajia, nyt ja tulevaisuudessa.

Johtajat vaihtuvat tiuhaan ja alueellisesti – osin valtakunnallisestikin – kilpaillaan samoista tekijöistä. Henkilöstön eläköitymisestä johtuva osaajakato sekä kuntien vähenevä työikäinen väestö haastaa yhtälöä entisestään. Suomessa vain kourallinen kuntia kasvaa luonnollisen väestönlisäyksen kautta ja toinen kourallinen kaupunkiseutuja kasvaa keskuskaupunkinsa maahanmuuton ansiosta.

Syyskuun alussa julkaistun MDI:n vuoden 2024 väestöennusteessa tarkastellaan maahanmuuton eri skenaarioita ja näiden vaikutuksia Suomen kansalliseen ja alueelliseen väestörakenteeseen. Raportin mukaan maahanmuuton merkitys korostuu etenkin työikäisten ryhmässä. Maahanmuutto ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti maan sisällä, vaan keskittyy suuriin kaupunkeihin.

Kansainvälisten osaajien integroiminen julkiselle sektorille ei ole yhtä yksinkertaista kuin yksityiselle sektorille. Tulevaisuuden työyhteisöt ovat kuitenkin auttamatta kansainvälisiä – sektorista riippumatta. Kuntien onkin ratkaistava kansainvälisten osaajien työllistämiseen liittyvät mahdollisuudet, koska kilpailuun osaavista tekijöistä osallistuvat toisten kuntien ohella myös yritykset, jotka kasvun varmistamiseksi tarvitsevat kaikki osaavat kädet ja aivot.

Ratkaisevaa onkin, miten henkilöstöasioita kunnissa johdetaan. Miten houkutellaan uudistuskykyisiä ja muutoksia syleileviä johtajia näyttämään esimerkkiä modernista johtamisesta, jossa DEIB-yhdistelmä ei ole vain kilvenkiillotusta vaan työnantajakuvan vahvistamista? Miten kuntasektorin johtajahakuihin saadaan monipuolisuutta ja osaajia eri taustoista, kun hakuprosessien julkisuus ei varsinkaan yksityiseltä sektorilta tulevaa johtajaa juuri houkuttele?

Henkilöstöjohtamisen keskiössä ovat luonnollisesti myös työkyvyn ja osallisuuden johtaminen, tulevaisuuden kyvykkyyksien tunnistaminen, motivaation ylläpitäminen ja urapolkujen luominen. Mutta miten turvataan kunnan toiminnan jatkuvuus, kun osaavien johtajien, asiantuntijoiden ja tekijöiden määrä jatkuvasti laskee?

Pohdin kuntajohtamiseen liittyviä tulevaisuushaasteita kuntasektorille suunnatussa blogisarjassani. Kirjoitusten keskiössä ovat johtaminen ja eri teemoihin liittyvät johtamisen haasteet. Kirjoitusten aiheet kehittyvät syksyn edetessä, juuri nyt ne ovat:

  1. Kuntajohtamisen tulevaisuushaasteet, 6/2024
  2. Kuntien uusi rooli ja talousjohtaminen, 8/2024
  3. Kuntien osaaja- ja johtajapula – jatkuvuuden turvaaminen, 9/2024
  4. Kuntayhtiöiden johtaminen ja hallitusosaaminen, 10/2024
  5. Sidosryhmä- ja verkostojohtaminen – yhteistyön välttämättömyys, 11/2024
  6. Vallan uusjako – inklusiivisuus, osallisuus ja individualismi, 12/2024

 

Milla Bruneau
Palaa takaisin

Copyright 2024 © Johto Advisors